Uusi Albumi on vihdoin ilmestynyt

HÄN VIERELLÄS ON

Tämä debyyttialbumini, joka vihdoin on nähnyt päivänvalon, on pitkäaikaisen ja aiemmin niin kaukaisen haaveeni täyttymys.

Albumi sisältää 11 laulua joista 10 laulun sanoitukset ja sävellykset ovat omaa käsialaani ja laulun nro 11 (Sua hellästi rakastaen) olen säveltänyt Anja Syrjän runon pohjalta.

Levyn nimikkobiisi Hän vierelläs on on syntynyt noin 10 vuotta sitten ja jäänyt pöytälaatikkon uumeniin odottelemaan milloin se hetki tulee, että sen on aika päästä julkisuuteen ja se hetki on nyt tullut ja laulu pääsikin heti levyn nimikkobiisiksi. Laulu kertoo siitä, kun meillä jokaisella on hetkiä jolloin tuntuu että kaikki kaatuu päälle, eikä enää tiedä miten elämässä jaksaisi eteenpäin. Kuitenkaan meidän kenenkään ei koskaan tarvitse olla yksin, vaan myös vaikeina aikoina meidän Vapahtajamme on kanssamme ja hän kantaa meitä, kun omat voimat eivät riitä.

Albumin biiseihin pääset tästä:

Tai tästä:

https://www.youtube.com/results?search_query=Juha+Siermala

Albumi on saatavana myös CD-levynä. Levyn hinta on 20 euroa (+ mahdolliset postituskulut 5 euroa).

Levykyselyt voi tehdä suoraan Juhalta esim. tältä sivustolta löytyvällä yhteydenottolomakkeella.

Photo by Tuija Siermala

Laulujeni syntyhistoria juontaa juurensa jopa vuoteen 1988, jolloin olen kirjoittanut kautta aikojen ensimmäisen oman lauluni (levyllä laulu nro 4 Tulit auttamaan) joka kertoo etsimisestä ja oikean tien löytämisestä. Muutoin albumin laulut ovat syntyneet vuosien 2008-2019 aikana. Levyn lauluissa soi eletty elämä niin iloineen kuin suruineenkin ja ne ovat syntyneet omista tuntemuksista, sekä luottamuksesta Taivaallisen Isäämme ja Hänen suureen armoonsa.

Photo by Tuija Siermala

Suuri kiitos Poprock Musiikkitalon Tommi Ahoselle näiden biisien tuotannosta.